Kirjastojen tämän vuoden valtakunnallinen kesälukukampanja on nimeltään Lukuloikka.
Kampanja-aika on 1.6. – 31.8. Osallistumislomakkeita saa kirjastosta.
Lukuloikka kutsuu sinut ja perheesi keräämään lukuminuutteja. Lukupolulla edetään lukupolun askeleita värittämällä. Kymmenen lukuminuuttia vastaa yhtä lukupolun askelta. Lukuminuutteihin lasketaan kaikenlainen lukeminen, myös äänikirjan kuuntelu.
Osallistumislomakkeet voi palauttaa kirjastoon niille varattuun palautuslaatikkoon kampanja-aikana. Lomakkeen plauttaneiden kesken arvotaan kolme 50 euron lahjakorttia Suomalaiseen kirjakauppaan.
Kampanjaan voi osallistua, vaikka vain osa askelista olisi väritetty. Osallistua voi kuitenkin enintään kolmella lomakkeella.
Kirjastossa on myös tapahtumaan liittyvä vanhemmille suunnattu kirjanäyttely, sammakkonimigeneraattori sekä väritettävää ja askarreltavaa, joihin saa tarvikkeita ja ohjeita kirjastosta.
Tervetuloa!
